Historia

Puhe Tampereen yliopiston raskaan musiikin yhdistyksen perustamisesta alkoi syksyllä 2006, kun Mikko Myllylä, Petri Kotiranta ja Antero Mäenpää ihmettelivät sellaisen puutetta. Asia ei kuitenkaan ihmettelemällä edennyt ja Mikko päätti ottaa asian hoitaakseen. Syksyllä 2007 Mikko sai itsensä lisäksi kerättyä mukaan seitsemän muuta asiasta kiinnostunutta metallipäätä ja yhdistys päätettiin perustaa virallisesti. Yhdistys perustettiin 27.9.2007.

Yhdistyksen ensimmäiseen hallitukseen kuuluivat seuraavat henkilöt: Mikko Myllylä (pj.), Juhani Lindfors (vpj.), Teppo Pöntelin (rahastonhoitaja), Petri Kotiranta (sihteeri), Jenna Räisälä, Manteli Numminen, Antti Kosunen ja Jussi Taskinen.

Yhdistystä mainostettiin yliopiston ainejärjestöjen sähköpostilistoilla. Yhdistykselle hankittiin myös oma ilmoitustaulutila ja avattiin oma sähköpostilista. Yhdistyksen ensimmäinen tapaaminen pidettiin metallibaari Rusty Angelissä, josta jatkettiin ravintola Hellään ja myös vasta perustetun HMT:n (tuolloin vielä Heavy Metal Tamk) ensimmäiseen bändi-iltaan, jossa esiintyivät Ironica, Deadly Night Shade ja Standard Issue Death. Yhdistyksen ensimmäisenä toimikautena järjestettiin myös useita kerhohuoneiltamia TOAS:n Uuden Domuksen ja Ilmarin kerhohuonetiloissa.

Yhdistyksen ensimmäisenä toimikautena päätettiin rekisteröidä yhdistys virallisesti Patentti- ja rekisterihallitukseen. TYRMÄYS sai ry-statuksen keväällä 2008.
Syksyllä 2008 järjestettiin TYRMÄYS ry:n ensimmäinen oma bändi-ilta ravintola Hellässä, jossa esiintyivät Infernal Void, Garden Of Worm ja Goatride. Ensimmäistä keikkaa järjestämään tulivat ensimmäisen hallituksen avuksi Kari Tuominen, Jenni Kuusiniemi ja Suvi Tartia.

Syksyllä 2008 Mikko lähti opiskelijavaihtoon Kreikkaan ja Jenna Räisälä valittiin kauden 2008-2009 puheenjohtajaksi. Tyrmäyksen toisen hallituksen muodostivat: Jenna Räisälä (pj.), Juhani Lindfors (vpj.), Manteli Numminen(sihteeri), Atte Karhunen (rahastonhoitaja), Jenni Kuusiniemi, Kari Tuominen, Petri Kotiranta ja Taneli Lukka.

Alkuvuodesta 2009 TYRMÄYS ry:n järjesti yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston raskaanmusiikin yhdistyksen TTYkityksen kanssa Brutal Fest nimellä kulkeneen bändi-illan ravintola Hellässä. Brutal Festissä esiintyivät: Vulvarine, The Zombi ja Cause For Effect.

2008-2009 toimintakauden aikana otettiin käyttöön yhdistyksen ensimmäinen virallinen logo, jossa on keskeltä katkaistu kitara ja yhdistyksen nimi asiaan sopivalla fontilla.
Syksyllä 2009 Jenna jätti hallituksen opiskelupaikan vaihdoksen vuoksi ja Mikko palasi takaisin hallitukseen tapahtumavastaavan ominaisuudessa. Yhdistyksen kolmannen toimikauden puheenjohtajaksi valittiin Kari Tuominen. Kolmannen hallituksen muodostivat: Kari Tuominen(pj.), Atte Karhunen(vpj.), Jenni Kuusiniemi(sihteeri), Ville Heikkilä (rahastonhoitaja), Petri Kotiranta, Juhani Lindfors, Suvi Tartia ja Mikko Myllylä.

Syksyllä 2009 järjestettiin myös ensimmäistä kertaa suomen akateemisten raskaanmusiikin yhdistysten yhteinen risteily TYRMY:n (Turun Yliopiston Raskaan Musiikin Ystävät) organisoimana. TYRMÄYS ry osallistui myös risteilyn järjestämiseen osaltaan ja oli mukana risteilemässä. Syksyllä 2009 järjestettiin myös HMT:n (vaihtoi nimensä: Heavy Metal Tampereeksi) ja TTYkityksen ja Tamy:n (Tampereen Yliopiston ylioppilaskunta) kanssa yhteinen heavy karaoke -iltama, Headbanger's Karaoke, pikkujouluhengessä.

Keväällä 2010 järjestettiin jälleen kerran TYRMÄYS ry:n oma bändi-ilta. Tällä kertaa TYRMÄYS Metal Assault nimellä rockravintola Jack The Roosterissa. Tapahtumassa esiintyivät: Vulvarine, Nation Despair ja Stench Of Decay. Keväällä 2010 kerhohuoneiltamissa kokeiltiin myös tavallisen musiikinkuuntelun ja saunomisen lisäksi avointa jammailua ja halukkaat saivat tuoda mukanaan soittimiaan.

Ja tarina jatkuu…